14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivä

Osallistu arvontaan!
Meinasi käydä aika eilen hieman tylsäksi. Niinpä päätinkin ruveta pohtimaan mitäs pakkaisin mukaan viikon pituiselle Ruottin reissulle. Ja koska aikaa oli niin paljon, väsäsin teille siitä muutaman kollaasin. 
Olen menossa ihan viikon löhöily lomalle tätini luokse. Suurimman osan ajasta vietän rennosti ja koitan ladata akkuja tulevaa kevättä varten. Samalla tietenkin pääsen moikkaamaan sukulaisia ja tuttuja. Hieman jännittää jo torstainen lentokone reissu. 
Tein yhteensä kolme kollaasia. Kokonaisuudet kuvastavat sitä ajatusmaailmaa, mikä minun päässäni on. Panikoin sitten huomenna enemmän siitä mitä oikeasti sinne matkalaukkuun laitan. Pitänee kuitenkin ruveta järkkäämään listaa, että kaikki tavarat tulee varmasti mukaan. 
Mutta se niistä kollaaseista. Tänään on tiistai ja ystävänpäivä. Ihanaa ystävänpäivää kaikki lukijat! Tänään on onni lykästänyt moneen otteeseen. Koulussa saatiin piispamunkkeja ja sain tietää, että olen voittanut Nooran tekemän ihanan pannan! Viikon jatkoja.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani - Ystävänpäivä

1 kommenttia:

  1. Ihanan oloinen blogi sulla, kiva että kommentoit blogiini :)
    En muuten löytänyt mistään mainintaa arvonnastani, vaikka kommentissasi kerroit linkkaavasi tänne. Vai oonko vaan sokea? :D
    Joka tapauksessa, liityin lukijaksi! :)

    VastaaPoista

tee päivästäni parempi, kommentoi ♥