London Calling

Monday, January 02, 2017


Lontoo kuume on vaivannut minua ja pitkään, mutta vihdoin siihen on taas tarjolla lääkettä. Nimittäin tuli juuri ostettua lentoliput itselleni sekä kaverilleni. Lontoo kutsuu jälleen huhtikuussa ja pääsee kuuluisa hashtag #annijaniinareissaa taas hyvään käyttöön.

Tämä on itseni kohdalla jo viides reissu Lontooseen. Ensimmäinen reissuni oli vuonna 2011, kun matkustin silloisen työporukan kanssa katsomaan EuroSkills kisoja. Seuraava reissu oli kesällä 2014 pikkuveljen kanssa. Viimeisimmät ovat olleet samaisen henkilön kanssa vuosina 2015 sekä 2016. Tässähän näkee jo jonkinlaisen kaavan muodostuvan. 

Moni voisi kysyä, että miksi aina Lontoo? Vastaisin vaan, miksipä ei? Ymmärrän kyllä, että Lontoo ei sovi kaikille. Esimerkiksi pikkuveljelleni riitti ne 6 päivää kesällä 2014. Itse olisin voinut olla vaikka vielä seuraavat 6 päivää. Ihailen suuresti kaupunkien tietynlaista kuhinaa, arkkitehtuuria sekä kulttuurin kauneutta. Tämän takia joka ikinen kerta esimerkiksi Tukholmassa taikka Lontoossa on vain pelkkää kauneutta.

Lontoo toki on myös kallis, mutta niin toisaalta on kaikki muukin elämässä. En tarvitse kalliitta nähtävyyksiä taikka ravintoloita voidakseni nauttia lomasta. Tarvitsen vain vaihtelun maisemaan, ympärille mukavaa seuraa sekä mahdollisimman paljon hyvää kuvausympäristöä. Lisäksi mahtavana ekstrana tässä on se, että osaa kulkea metrolla. Ei synny ylimääräistä stressiä sillä, minne sitä nyt pitäisi mennä ja millä pääsen paikasta a paikkaan b. Parasta on myös jo ensimmäisestä reissusta säästetty Oyster kortti.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olen käynyt yhden kerran Lontoossa. Muutama vuosi sitten työreissulla. Monta kertaa olen suunnitellut, että uudestaan on päästävä ja pian;) Ei ole vielä tullut sitä matkaa tehtyä. Lontoo on kyllä ihan omassa sarjassaan kulttuurinsa, historiansa, miljöönsä ja nähtävyyksiensä puolesta, joten ymmärrän hyvin, että se vetää puoleensa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näimpä juuri. Toivottavasti oma reissusi onnistuu pian :)

      Delete