Väenpaljouksen sijaan Euroviisujen kisakatsomoa pidettiin yllä kahden ihmisen voimin. Tämän vuoden kisat olivat todella hankalat, ei ollut ketään semmosta joukosta erottuvaa. Voiton kuitenkin vei Tanska, jossa tytöllä oli paljaat varpaat. Suomenkin sitten pitää ensi vuonna esiintyä myös ilman kenkiä voittaakseen?
Vaikka Krista ja #teamdingdong jäivät häntäpäähän olen iloinen, että voitto meni pohjoismaalle. Emmelie de Forestin esiintyminen muistutti mielestäni hieman Loreenin vetoa, mutta itse kappale oli todella hyvä;
ja se on soinut mun päässä koko päivän. Yhtä asiaa en kuitenkaan pohjoismaista ymmärrä; Suomelle ei tullut pisteitä juuri ollenkaan, siis mitä hiivattia? Edes Viro ei antanut yhtään pistettä. Taisi pusu olla hieman liikaa?
Voitti kuitenkin meni Tanskalle 281 pisteellä. Hopealle sijoittui Azerbaidžan kappaleella
Hold me. Pronssille pääsi Ukraina perhos biisillä
Gravity. Omiin suosikkeihini pääsi myös Norja kappaleella
I Feed You My Love, Venejä kappaleella
What if sekä Unkari kappaleella
Kedvesem. Todella tarttuva biisi btw.
How many times can we win and lose?
How many times can we break the rules between us?
Only teardrops